Kameleita lähellä ja kaukana

Olihan mulla huolia ressuun tullessani. Siis pieniä huolia. Oon immuuni suurille huolille.Siis semmosta, et epäilytti vähän, miten siellä kulttuurin ja kilpailun linnakkeessa mitään hyviä kavereita voisi saada. Hyvinhän mulle on loppujen lopuksi käynyt. Liimauduin nimittäin nopeasti erääseen Annika-tyttöseen ja meistä on tullu mielestäni tosi hyviä frendejä (Annikan mielipiteestä en voi sanoa mitään...: ) ). Hirveen nopeesti sitä voi ystävystyä! On se outoa. Toisaalta taas vietetään aikaa niin tiiviisti yhessä, että ehkä muiden olioiden kanssa kommunikointi jää vähemmälle. Sitä pitää sit harjoittaa ens jaksossa kun meitin ryhmä hajoaa. Sillon en voi vaan turvautua Annikan laatuseuraan...Meitä pidetään varmaan aika outoina. Alussa kaikki kyseli, et ollaanko samalta yläasteelta kun oltiin melkeen heti aika läheisiä. Meil on ihan omat juttumme, joista muut ei ymmärrä mitään. Ne jutut kuulostaa ulkopuolisesta tosi oudoilta, mut hei, no can do! ("Jotkut on enemmän tummiin päin..." tai "Tuol menee kolmonen!!!! Vai oliks se nelonen?")Pointtini tässä vuodatuksessa on se, että vaikka oon saanut uusia ihunia ystäviä, niin se ei tarkoita, että olisin unohtanut vanhat ystini. Itse huomaan joskus ajattelevani, että jos jollakin ystävälläni on muita ystäviä, se on itseltäni pois. Näin ei todellakaan ole, ja onneksi vihdoin olen tämän tajunnut. Hirvee ikävä on varsinkin muutamaa upeeta persoonaa siellä landella, mutta muistakaa siellä kaukana että: "Distance makes the heart go fonder".Mutta kiitos kuuluu kaikille ihanille ystävilleni. Ystäväksi määrittelen sellaisen ihmisen, jonka kanssa on helppo olla ja minun ei tarvitse miettiä, mitä nyt hänelle pitäisi sanoa. Kiitos, ootte mulle tosi raksuja! <3